Prosenttitaidekilpailun voittajaksi kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen ”Pikkuapollo” – teosehdotukset nähtävillä kirjaston aulassa 17.3. asti

Prosenttitaidekilpailun voittajaksi kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen ”Pikkuapollo” – teosehdotukset nähtävillä kirjaston aulassa 17.3. asti

Liikuntakeskuksen peruskorjauksen yhteydessä järjestetyn prosenttitaidehankkeen kutsukilpailun teosehdotukset haastoivat toisiaan tosissaan.

Liikuntakeskuksen kunnostuksessa vahvasti mukana viihtyisyys ja ympäristöarvot

Arkkitehdit Kaija ja Heikki Sirenin suunnitteleman Kankaanpään kaupungin liikuntakeskuksen meneillään olevan korjausrakentamisen yhteydessä haluttiin kiinnittää huomiota liikuntakeskuksen ympäristön viihtyisyyteen. Syntyi ajatus liikuntakeskuksen vieressä sijaitsevan puistoalueen elävöittämisestä ympäristötaiteen keinoin. Kantavana ajatuksena on innostaa yhä useampia kaupunkilaisia viihtyisän ympäristön myötä liikunnan pariin.

Kesäkuussa 2018 Taiteen edistämiskeskus (Taike) myönsi Kankaanpään kaupungille taidehankkeen toteuttamista varten 30.000 €:n suuruisen avustuksen hankkeen kokonaiskustannusten ollessa yhteensä n. 100.000 €. Teos valmistuu syksyn 2019 aikana.

Neljä ehdotusta, neljä erilaista näkökulmaa ympäristötaiteeseen

Kilpailuun päätettiin kutsua neljä kansallisesti ja kansainvälisesti ansioitunutta ympäristötaiteen tekijää. Nimettöminä jurytettyjen teosehdotusten taiteilijat ovat Antti Laitinen:”Rakennuspalikka”, Jaakko Niemelä: ”Lintujen ravintola”, nabbteeri l. Maria Teeri ja Janne Nabb: ”Alchemilla Mollis” ja Kirsi Kaulanen:”Pikkuapollo”. Kunkin ehdotuksen tehnyt taiteilija/taiteilijaryhmä palkitaan 2.500 €:n luonnospalkkiolla.

Kilpailun palkintolautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila, TkT summaa juryn yhteisen näkemyksen: ”Kutsukilpailu oli onnistunut. Kilpailu tuotti huolella valmistettuja, korkeatasoisia ja monipuolisesti annettua tehtävää lähestyneitä teosehdotuksia, jotka edustavat laaja-alaisesti erilaisia julkisen taiteen käsityksiä. Saimme keskenään erilaisia, ajankohtaisiin teemoihin kantaa ottavia ehdotuksia. Lähes kaikissa ehdotuksissa oli osallistavia ja prosessinomaisia elementtejä. Ehdotukset vaihtelevat myös siinä, miten ne ottavat huomioon liikuntakeskuksen arkkitehtuurin tai tulevan sisäänkäynnin edusaukion tai miten teos on havaittavissa liikuntakeskuksen sisältä tai lähestyttäessä keskustan suunnalta.”

Palkintolautakunnan työhön osallistuivat Maija Anttilan lisäksi liikuntakeskuksen rakennustoimikunnan puheenjohtaja Keijo Kerola, museonjohtaja Kati Vainio, tekninen johtaja Marja Vaajasaari, kaupunginpuutarhuri Ilpo Möttönen ja Kankaanpään taidekoululta SAMK/kuvataide lehtori, tiiminvetäjä Matti Velhonoja ja lehtori, kuvanveistäjä Heli Ryhänen.

”Pikkuapollo” –  ajatuksia uhanalaisesta luonnosta, mielikuvia pärskeistä ja veden liikkeistä

Kilpailun voittajateokseksi valittiin 19.2. pidetyssä palkintolautakunnan kokouksessa yksimielisesti kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen teosehdotus ”Pikkuapollo”. Palkintolautakunta suosittelee teoksen tilaamista voittaneen ehdotuksen tekijältä. Päätöksen teoshankinnasta tekee Kankaanpään kaupungin liikuntakeskuksen rakennustoimikunta.

Kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen asuu ja työskentelee Porvoossa. Hän on opiskellut muun muassa Kankaanpään taidekoulussa (1989–1993) ja Taideteollisessa korkeakoulussa, mistä hän valmistui Taiteen maisteriksi vuonna 2004. Taiteilijana Kirsi Kaulanen tunnetaan erityisesti ruostumattomasta teräksestä leikatuista teoksistaan, joiden teemana ovat usein uhanalaiset kasvit. Kaulanen on yksi ansioituneimmista nykykuvanveistäjistämme ja hänen teoksiaan on useissa merkittävissä museokokoelmissa ja julkisissa tiloissa, mm. Gaia -teos Helsingin musiikkitalossa vuodelta 2011.

”Pikkuapollo” muodostaa porttimaisen, yli neljä metriä korkean, muodon hyönteis- ja kasviaiheisista teräs- ja alumiiniosista joka on nähtävissä sekä liikuntakeskusta lähestyttäessä että liikuntakeskuksen sisältä käsin. Taiteilija on yhdistänyt teoksen muotoihin viitteitä uhanalaisista lajeista; Pikkuapollo-perhosen, satakuntalaisen kasvin ja Suolapunka-nimisen kasvin juurien muotoja. Vauhdikas teos luo mielikuvia pärskeistä ja veden liikkeistä.

Teoksen rikkaan muotokielen nähtiin palkintoraadissa luovan kiinnostavaa vuoropuhelua Sirenien modernistiselle punatiiliarkkitehtuurille. ”Pikkuapollo” täydentää myös oivallisesti Kankaanpään Taidekehän kokonaisuutta. Teos tarjoaa näkökulman ihmisen luontosuhteeseen ja uhanalaisiin lajeihin, jotka molemmat ovat osa ajan keskeistä nykytaiteen teemaa.

Kilpailuun osallistuneet teosehdotukset ovat nähtävillä Kankaanpääsalin aulan vitriineissä 8.3.-17.3.2019 kirjaston aukioloaikoina osoitteessa Kangasmoisionkatu 1.

Lisätietoja:

Maija Anttila, palkintolautakunnan pj.

arkkitehti TkT, tel. 045 854 6161, [email protected]

Kati Vainio

museonjohtaja, tel. 044 577 2738, [email protected]

Kirsi Kaulanen

kuvanveistäjä, tel. 050 330 8796, [email protected]

—————————————————-

Liitteet:

Liikuntakeskuksen prosenttitaidehankinta arvostelupöytäkirja 19.02.2019

Liikuntakeskuksen taidekilpailuohjelma

Asemapiirros suunnittelualueesta